Pages

maanantai 22. helmikuuta 2016

Kaikki kiva päättyy aikanaan

Niin kuin tämä mun ihana rakas pieni hääbloginikin 

Olen tainnut nyt kertoa aivan kaiken meidän häistämme, joten se tarkoittaa sitä, että on siis aika lopettaa hääbloggaaminen! Hö :( En vain millään halua sitä vieläkään ymmärtää, että se meille niin tärkeä ja ihanin päivä ikinä on jo takana päin. Eikä enää ikinä saada sitä viettää uudelleen... Jos aikamatkustus olisi mahdollista palaisin aivan varmasti sinne aina uudelleen ja uudelleen. 

Nyt pitää lopettaa sen asian surkuttelu, että meidän häät on jo ohi ja alkaa iloitsemaan siitä, että voi vitsit miten täydellinen hääpäivä meillä oli  Ja onneksi meillä on meidän häävideo, jonka avulla voidaan aina palata muistelemaan sitä niin rakasta päivää. 


Kuva Jonna Helin Photography
On siis tullut aika kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita, joita ilman olisi aivan turha edes pitää blogia! Te olette todella tärkeitä  Ihanaa että olette pysyneet matkassa vaikka mulla olikin välillä vähän hidasta tuo postaustahti... Ja olen iloinen siitä, että olette vinkanneet mulle, että mun ideoista on ollut hyötyä muillekkin hääpareille! Se oli juuri tässä blogin pitämisessä kivointa, että voisi olla hyödyksi muille. Aion jättää tämän blogin tänne vielä, jotta jatkossakin uudet hääparit löytäisivät tiensä tänne ja ehkä saisivat joitakin hyödyllisiä vinkkejä! Ja mulle tosiaan voi pistää tänne vielä kommenttiakin, jos tulee vaikka jotakin kysyttäävä niin pyrin käymään täällä myös vastailemassa. 

                                 
Kiitos ja kumarrus!



Kuva Jonna Helin Photography

 Rakkaudella, Katriina


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Tähtisädetikku -kuja


Halusin meidän häidemme päätöksen olevan yhtä näyttävä kuin itse juhlat olivat, joten en edes ajatellut muuta kuin tähtisädetikku -kujaa! Aloin suunnittelemaan sitä heti ensimmäisten asioiden joukossa... Tosi tärkeä juttu, hei :D No oli mulle! 




Olin nähnyt ihan mahtavia kuvia Pinterestissä erilaisista tähtisädetikku -kujista ja siksi intoilinkin kovasti, että mekin saamme tällaisia kuvia, valittevasti kuvaajamme joutui lähtemään ennen tätä joten nyt joudutaan tyytymään meidän häävideosta napattuihin screenshotteihin, HÖ :( Mutta onneksi videosta välittyy se kaunis tunnelma, joka sillä hetkellä oli... 

Minähän aloin tietysti heti vollottamaan, koska olin niin liikutteneessa tilassa! Se hetki kun tajuat, että tähän se kaikki päättyy. Ihan tajuton työmäärä hääaskartelujen parissa ja suunnittelu ja stressaaminen ja kaikki! Ei enää ihania hääiltoja kaasojen kanssa, ei enää järkyttävän monia tunteja Pinterestin "häämaailmassa". Olin niin surullinen siitä, että se maailman ihanin päivä meni niin hujauksessa ohi, mutta olin myös samalla niin onnellinen, että se päivä oli maailman paras ja kaikinpuolin onnistunut. Olin niin onnellinen, että kaikki meidän läheiset ihanat ihmiset olivat juuri siinä ja huutelivat meille vielä onnitteluja ja kaikkea ihanaa ...Mitä muutakaan siinä voi kun itkeä ja nauraa samalla :D






Se oli siis aivan älyttömän ihana hetki, mutta myös ihan tosi surullinen kun en millään olisi vielä halunnut, että meidän päivä on ohi! Meidän piti kävellä suoraan siitä taksiin, mutta eipä me tietysti maltettu vaan halattiin ja kiitettiin vielä onneissamme koko porukka <3 


En voi ikinä kiittää meidän ihania vieraita tarpeeksi, te teitte päivästämme täydellisen, joten valtavan suuri KIITOS vielä teille! <3

Rakkaudella, Katriina

lauantai 13. helmikuuta 2016

Loppuillan tunnelmaa


Loppuilta sujui mukavan rennoissa tunnelmissa... Varmasti boolilla oli osuutensa asiaan, että kaikki olivat niin hilpeällä tuulella! Sää suosi meitä todella ja sen takia ihmiset viihtyivätkin pihalla paljon. Sitten kun välillä maltettiin mennä sisälle vallattiin tanssilattia :D

Tässä vielä tunnelmia kuvien muodossa <3

Kuva Jonna Helin Photography

Kuva Jonna Helin Photography

Kuva Jonna Helin Photography

Kuva Jonna Helin Photography











Kuva Jonna Helin Photography




Bändi soitti 3 x 45min setit ja viimeisen setin viimeinen kappale oli morsiamen ehdoton lemppari Kaija Koon - Tinakenkätyttö :D Olin aika innoissani ja sen varmasti näkee myös alla olevasta videosta.




- Katriina

torstai 11. helmikuuta 2016

Kiitosilta


Pohdittiin heti häiden jälkeen tai oikeastaan jo ennenkin, että järjestetään sitten kiitosilta kaasoille ja bestmaneille! Jossa meidän piti sitten tuhota häistä jääneet juomat ja samalla katsottaisiin meidän häävideo... Mutta meidän "hääporukka" oli niin hurjan iso, että oli tosi mahdotonta saada sopimaan kaikille sama päivä niin pian häiden jälkeen. Sovittiin sitten ensimmäinen sellainen päivä, joka oli kaikilla vapaa ja sehän oli puoli vuotta häiden jälkeen... No mitäpäs sillä niin väliä. Ainut oli vaan, että loput hääjuomat on kyllä tullut juotua aikoja sitten! :D Onneksi mun vanhemmat meni justiinsa sopivasti käymään Virossa, joten he toivat uuden satsin meille nautittavaksi.

Katsottiin aluksi puolentoista tunnin video meidän häistä, jonka jälkeen tarjolla oli sapuskaa! Tomaatti-mozzarella-pesto -patonkeja, kanatortilloja pikkupaloina, kalaruisnappeja, M&M keksejä ja salmiakki juustokakku.







Tehtiin tietty samaa boolia kun häissä oli tarjolla!




Oli kiva kerääntyä vielä kerran koko porukalla meille ja muistella mitä kaikkea sinä päivänä ehti tapahtua.... Oiihhh niin ihania muistoja ja niin ihana häävideo <3 




Meidän piti antaa jo häissä heille kiitoslahjat ja oltiinkin roudattu ne sinne juhlapaikalle, mutta piilotettiin ne niin hyvin, että unohdettiin itsekin koko lahjat... No seuraavana päivänä sitten lahjottiin heidät.

Kaasot saivat hopeat meikkilaukut, jossa oli sisällä kosmetiikkatuotteita ja kaikki tietysti hääväreissä :D Ja bestmanit saivat sinkkiämpärit herkuilla ja niistäkin osa hääväreissä!´ Harmillisesti en löydä mistään kuvaa kaasojen lahjoista, en yhtään tiedä mihin ne on mennyt kun kyllä mä ne kuvasin silloin, mutta tässä nyt nämä bestmanien lahjat kuitenkin!





- Kata

Vanhemmille kiitoslahjaksi Ifolor kuvakirja


Haluttiin muistaa meidän molempien vanhempia, koska he tukivat rahallisesti niin isosti meidän juhlia. Pohdittiin sitä sitten pitkään, että mikä olisi sellainen kiva muisto meidän häistä, mutta myös samalla kiva kiitoslahja... Sitten keksittiin, että no Ifolorin kuvakirjat, ovat kyllä ihania ja siinä sitten samalla he saisivat meidän kaikki hääkuvat! 

Kun sitten aloin tekemään niitä, niin pakko kyllä mainita tässä kohtaa, ettei se mene ihan niin kuin mainoksessa kerrotaan, että nips naps ja sitten on valmis :D Varmaan viikon väänsin kirjoja, koska se oli iha pirun hidasta hommaa... Noh onneksi lopputulos palkitsi työn.









Paketoin kirjat ja päälle haluttiin vielä laittaa kortit joihin sitten kirjoitettiin:  Kiitos, että mahdollistitte päivämme <3:llä Katriina & Antti Ja anopille laitettiin, Kiitos, että kasvatit unelmieni miehen! <3:llä Katriina

- Katriina

perjantai 5. helmikuuta 2016

Meidän kiitoskortit



Tässä ne nyt ovat, sen pidemmittä puheitta...












Ja hei vinkiksi kaikille hääpareille! Olkaa viisaampia kuin me ja lähettäkää ne kaikki kerralla postissa!! Me ei niin tehty ja voi pojat kun oli muistamista, että käy viemässä niitä postilaatikkoihin tai pyytää kaveria käymään ja ajattelee, että antaa samalla... Mutta voin kertoa, että melkein joka kerralla unohdin. Ja joo meillä on vieläkin täällä pari kiitoskorttia antamatta :'D Lupaan, että saatte ennen ku tulee meidän 1v hääpäivä...

Kiitoskortit tilattiin Smartphotolta. Ne tuli tosi nopeasti ja kuoren kanssa! Suosittelen :) Tein itse kuvakollaasin ohjelmalla ja sitten vain tilattiin neliön mallinen kortti, jonka toiselle puolelle sai laittaa tekstin. Fontin ja värin sai itse valita, helppoa ja edullista.

- Katriina

maanantai 1. helmikuuta 2016

Ja sitten lensi sukkanauha

Kun kimppu oli löytänyt uuden omistajan siirryttiin sukkanauhan metsästykseen. Unohdin muuten mainita sen, että mulla oli erikseen heittokimppu, koska en raaskinut luopua omastani! 

Antti sai sukkanauhan niin ripeästi pois jalastani, että epäilin jo hänen käyttäneen fiilunkia eli sehän pitäisi poimia suulla (en kyllä tiedä miksi) eikä käsiä saa käyttää apunaan! Mutta toisaalta sukkanauha oli jo niin löystynyt, ettei se edes pysynyt ylhäällä niin kai se sitten oli helppo napsia :D

Kuva Jonna Helin Photography

Faktahan on se, että se sukkanauha ei sitten lennä yhtään mihinkään! Eli toisin sanoen vain eturivissä olevilla on mahdollisuus saada se. Olin todella yllättynyt kun meidän vierailla oli niin mahdoton kilpailuvietti päällä, että sukkanauha repesi neljään osaan kun siitä maassa makaen taisteltiin :'D Joten sukkanauhan sai tällä kertaa neljä ihmistä! Mukaan lukien sulhasen veli, jonka kihlajaisissa oltiin juuri viikonloppuna! ;)

Kuva Jonna Helin Photography
-Katriina