Pages

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Askartelutalkoot pöytäkoristeiden parissa

Pakko kertoa tähän heti alkuun, että mä olen niin super onnellinen kaikista ihanista ystävistä ja läheisistä ympärillä! Aina saadaan apua kun tarvitaan. Eikä meidän tarvitse yrittää edes kahdestaan selvitä tästä kaikesta häästressailusta. Siis iso kiitos teille kaikille ihanille askarteluavusta, purkkien ja pullojen keräilystä, kuuntelemisesta ja neuvomisesta! Olette tärkeitä <3 

Sitten perjantaisiin askartelutalkoisiin, jossa oli tarkoituksena saada pöytäkoristelut hyvälle mallille. Aikamoinen tulos saatiin aikaiseksi, huh. Pullot ja purkit loppuivat kesken, joten ei ihan kaikkea saatu valmiiksi, mutta ei enää paljoakaan jäänyt. 




Kaaso S innostui leimailemaan pitsipaperit ja onneksi innostuikin kun jälki oli ihan priimaa. Sanoin kyllä moneen kertaan, ettei tarvitse tehdä enempää kun mun mielestä se on niin tylsää puuhaa, mutta niin ison pinon hän niitä teki, ettei mulle jäänyt paljoakaan enää leimailtavaa.








Kaaso R teki tosi ison homman lasipurkkien ja pullojen kanssa kun hän otti kaikista etiketit pois. 




Kaasot K ja A maalailivat meikkisienillä Happy Joe ja Carage pullot mintuiksi sitä mukaan kun niitä tuli pesusta. Niistä tuli niin hienoja! 


Kaaso V teki huikean määrän näitä hiletuikkupurkkeja. Minä sitten suihkutin päälle lakkaa, jotta hileet pysyisivät paremmin purkeissa. Näistä purkeista jotkut ovat niin korkeita, että ehdotin sulholle jospa hän lasileikkurilla vähän lyhentäisi niitä.



Kaaso A teippaili pitsiteipin purkkeihin... Harmi kun näitä purkkeja oli ihan liian vähän, muuten ne olisivat varmasti valmiina kun niin näppärästi tämä sujui häneltä.





Jihuuuu, vieraslahjat saatiin kaikki valmiiksi. Niiden tekeminen alkoi olemaan jo lopuksi aivan kaaso J.n heiniä vaikka hän alkuun tuskailikin rusettien kanssa :D Vieraslahja "pisteellä" taisi käydä vähän jokainen ja alkuun tuntuikin ettei tuo iso kulho ikinä tyhjene, mutta tyhjenihän se! Kiitos myös siskoilleni ja ystävälleni Merille, jotka kävitte pyöräyttämässä muutamat vieraslahjat :)



Me saimme pöytäkoristeet niin hyvään malliin, etten voi olla
muuta kuin iloinen. 

                                            -Katriina

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hääkuvaus

Soittelin tässä viime viikolla meidän häiden kuvaajalle ja siitä innostuneena päätin tehdä vähän listaa, että mitä kaikkea haluan hääkuvilta. Meille on tulossa siis kokopäivän dokumentaarinen hääkuvaus joka alkaa aamun valmisteluista kun laittaudutaan kaasoni luona.


Aamun valmistelujen kuvaus



Kuvat

Haluaisin kuvia laittautumisesta aamulla ja sitten kuvia kun olen valmis. Toivoisin myös, että kuvia tulisi otettua mekosta, asusteista, kukkakimpusta, meikistä ja kampauksesta.


Kuvat
Aamun kuvilta toivon myös kaasojen kanssa otettuja iloisia yhteiskuvia... Tykkään kovasti ylläolevista kuvista! Toivottavasti meidän aamu olisi yhtä mukava kuin näistä kuvista välittyy :)

Kuva

Vähän olisi mahtavaa jos sulhasesta ja bestmaneista kerjettäisiin myös ottamaan valmistelukuvia!


Kuvia sormuksista

Kuvat

Meidän vihkisormuksista haluan tällaisia ihania kuvia <3 !


Kirkko kuvat


Kuvat
Haluan ehdottomasti kuvan kun odotellaan kirkon ovien takana iskän kanssa! ja kuvia sulhasesta ja bestmaneista alttarilla. Ikuistaa pitäisi myös se hetki kun Antti näkee minut ensimmäisen kerran, koska ne on mielestäni niin liikuttavia hetkiä ja toki sitten kuvia siitä kun kävellään alttaria kohti iskän kanssa ja siitä kun luovutus tapahtuu. Alttarilta kuvia vähän joka hetkestä ja mitä näitä nyt on... Siis perus kirkkokuvia. Kun tullaan ulos kirkosta niin siinä kohtaa kun vieraat huiskuttelevat viirejä ja puhaltelevat saippuakuplia haluaisin tuollaisen pusukuvan.



Potrettikuvaukset

Kuvat

Voi kumpa meidän potreteista tulisi näin ihania! En todellakaan halua mitään tavallisia tollotus kuvia vaan, jotakin tällaista hauskaa ja kaunista. Hääauton kanssa olisi kiva saada myös muutama otos. Potrettikuvaukset meillä otetaan heti vihkimisen jälkeen.

Häävalssi kuvat

Kuvat
Meidän häävalssista haluan paljon kuvia!

Kuvia muiden kanssa

Kuvat
Perheiden, kaasojen, bestmanien ja tietysti meidän rakkaan sormuspojan kanssa haluan ikuistaa myös hauskoja kuvia.


Kuvia juhlista

Kuvat

Juhlista haluan kuvia tunnelmasta, koristuksista, kakusta ja tietysti muista tarjoiluista, kaasoista, bestmaneista, vieraista,  ihanista hetkistä, ohjelmista, hääparin pöydästä, tanssilattian tunnelmista, bändistä ja kuvaaminen voisi loppua meidän lähtemiseen juhlista läpi tähtisädetikku kujan.

Huh, olipas tässä homma miettiä ja etsiä ihania kuvia, mutta nyt on sitten lista valmiina kuvaajalle.

                                  Terkuin, Katriina



tiistai 14. huhtikuuta 2015

SODA BAR

Sain sähköpostiini viestin SodaStreamilta jossa kerrottiin Soda Barista. Innostuin heti ajatuksesta, koska tottakai häissä pitää olla tarjolla myös alkoholitonta juotavaa! Ja kuvittelin heti miten hyvin se sopisi baaritiskille booliastioiden viereen.

No mikäs se Soda Bar sitten on? 

Sähköpostissa kerrottiin näin: 
Monissa häissä ja juhlissa on viime aikoina näkynyt toinen toistaan hienompia karkki- ja herkkubuffetteja. Tänä vuonna vieraat voikin vuorostaan yllättää raikkaalla Soda Barilla. Soda Barin luomisessa vain mielikuvitus on rajana, ja juomapisteen voi koristella juuri omien juhlien teemaan tai väritykseen sopivaksi. Samalla se toimii myös ohjelmanumerona – vieraat voivat toimia hetken baarimestareina! Soda Bariin tarvitaan SodaStream-laitteen lisäksi erilaisia makuvesi- ja virvoitusjuomatiivisteitä sekä tuoreita hedelmiä, marjoja ja yrttejä. Ehdottomasti parhain juttu koko Soda Barissa on se, että juhlien jälkeisen pullojen palautusrumban kauppaan voi unohtaa – yhdellä hiilihapotuspatruunalla kun valmistaa noin 60 litraa juomaa. 


Kuva


Kuva


Jos innostuit Soda Barista niin mene äkkiä osallistumaan kilpailuun Facebookissa SodaStream Suomi- sivuilla jossa voit voittaa juhliisi Soda Barin! :) Tässä linkki arvontaan -> SodaStream Suomi

Kuva


Oi vitsit miten kiva idea! Mitäs te muut tykkäätte? Ja hei meidän häitten vieraat ketkä innostuitte asiasta niin voitte myös osallistua arvontaan omalla nimellänne ja meidän juhlilla jos haluatte päästä maistelemaan näitä häissämme :) Kyselkää vaan sitten multa tarvittavia tietoja jos osallistutte.

                                        Terkuin, Kata


maanantai 13. huhtikuuta 2015

Edistymistä ja kirkko-ohjelmia

Jeeeeij ollaan saatu lyhennettyä jo to do- listaa! Esteiden tutkinta tehtiin netissä ja sieltä pitäis tulla postissa sitten paperit kotiin. Vihkipapista lähetin toiveen, että ketä haluttaisiin, mutta siitä saadaan tieto vasta ensi kuussa kun tietävät kesälomat.

Lauantaina oltiin käymässä Antin kanssa Raumalla Kultasepänverstas CaiSannilla. Sovittiin sormushommat kuntoon eli Antille tulee titaaninen leveä Sormenjälkisormus. Mun sormus muuttuikin ihan toisenlaiseksi ensimmäisistä haaveiluista joista kirjoitin blogiin. Hihiii, en malta yhtään odottaa, että saan sormuksen sormeeni! 

Jotakin tällaista on tulossa.
Edistymistä on tapahtunut myös suunnittelu jutuissa! Eli kutsut, kirkko-ohjelmat ja menu&ohjelma lappuset olen saanut nyt viimein päätettyä... Niistä tulee ihania ja laitankin sitten heti kuvia kunhan saan vaan tehtyä ensimmäiset mallit :)

Loppuun inspiraatiokuvia kirkko-ohjelmien suunnitteluun! 

Kuva


Kuva

Kuva

Kuva


Kuva

Kuva

                                    
                                         Terkuin, Katriina 



keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Iiiik, enää 4kk

Hui, se on tasan neljä kuukautta hääpäivään!! Nyt iski taas paniikki päälle, että miten ehdin saada kaiken valmiiksi. Pistinkin heti kaasoille viestiä, että seuraavat askartelutalkoot olisi 24.4 ja ilokseni kaikille sopi tulla auttamaan minua silloin. 

Kun tajusin, että enää 4kk aikaa hoitaa kaikki asiat niin päätin, että teen joka kuukaudelle listan mitä pitää hoitaa missäkin kuussa. Huhtikuun lista on ihan älyttömän pitkä! Toivottavasti saadaan kaikki tehtyä niin toukokuussa stressitaso voisi taas vähän laskea.

Huhtikuun To Do : 

  • Esteiden tutkinta
  • Vihkipapin varaaminen
  • Häämeikin ja koemeikin aikataulujen sopiminen. + kynnet
  • Pitopalvelun kanssa palaverin sopiminen
  • Päätös kakun suhteen!
  • Valokuvaajan kanssa sovittava palaveeraamisesta
  • Palaveri videokuvaajan kanssa 
  • Sormusasiat kuntoon
  • Hääauton hommaus
  • Kutsukorttien suunnittelu & teettäminen
  • Kirkko-ohjelmien teko 
  • Huiskutusviirien teko & saippuakuplien tilaus
  • Antin puvun osto + asusteet
  • Mun loput asusteet 
  • Käy kukkakaupoissa kyselemässä kimpuista
  • Info & Menulappujen suunnittelu
  • Askartelutalkoot kaasojen kanssa -> hommaa loput askartelutarvikkeet
  • Tilaa juuttikaitaliinoihin kankaat ja reunapitsit
  • Vieheiden suunnittelu & teko
  • Kaasojen rannekukkien teko
  • Osta kaasojen mekkotarvikkeet 
  • Hääjuomien päätös (boolit vasta toukokuussa)
  • Photobooth- taustan teko, pöytänumeroiden aloitus, puujuttujen aloitus. 

Toivottavasti toukokuussa saan todeta, että ollaan nämä kaikki hoidettu.. Aika paljon puuhaa kyllä, mutta jospa jotenkin tästä selvittäisiin :D

Terkuin, Katriina

Reissujuttuja ja kuvaaja check!

Terkkuja pohjosista!! Vitsit, että oli ihana miniloma... Käytiin sukuloimassa Tervolassa perheen kanssa. Siellä oli kelit ihan kohdillaan aurinkoista ja lämmintä. Kävimme ostoksilla Haaparannassa ja ihastuin kovasti sellaiseen kauppaan kuin Rusta ! Siellä oli kaikkea ihanaa ja vielä todella edullisesti. Kannattaa todellakin käydä jos sinne suunnalle eksyy :) Toivottavasti itsekin pääsen pian uudestaan kun en malttanut kerralla ostaa ihan kaikkea... Haaparannassa oli myös todella iso karkkikauppa Candy world josta tarttui matkaan 4kg irtokarkkia :D hups.. Vähän innostuttiin pikkusiskon kanssa.



Tässä Rustan ostoksia :P Siellä oli Victoria's secret tuoksuja ja rasvoja myynnissä! Ja Tigin shampoota halvalla.



Haaparannan karkkikauppa.. Iida, Leo ja 4kg karkkia :D


Omnonmmonoom

Kävimme myös pulkkamäessa Kallin hiihtokeskuksessa ja Kemijoen jäällä kävelemässä. Oli niin mahtavaa päästä vielä nauttimaan lumesta, koska täällä etelässä jäi talvi niin todella lyhyeksi.



Kallin Hiihtokeskus


Ellin kanssa nautittiin auringosta :P

Meidän iiihana kummipoika Leo! <3 Hän toimii häissä sormuspojan roolissa :)




Kemijoen jäällä :)

Ajattelin, että lähden reissuun ja jätän kaikki hääjutut hetkeksi kotiin niin etten edes mieti hääasioita. Mutta sehän kariutui jo siihen kun kuvaajahommat meni uusiksi. Ensimmäiset kaksi päivää lähetin viestejä kuvaajille ja pelkäsin pahinta, että kenellekkään ei enää sovi meidän hääpäivämme. Sain kuitenkin asian järjestettyä ja pystyin loppuloman rentoutumaan. Häämme siis kuvaa -> Jonna Helin. Olen todella innoissani tästä, koska tykästyin kovasti hänen ottamiin kuviin ja halusimme ehdottomasti naisen, joten mielestäni tämä meni nyt ihan nappiin. Tässä linkki kuviin johon erityisesti ihastuin -> Jonna Helin Photography :)




Oli pakko vielä esitellä mun ihana uusi kesähattu, jonka ostin Glitteristä. Mä niin tykkään hatuista! Hirvee kesäfiilis tuli kun näin tämän ihanuuden.

Kesää kovasti odottaen, Katriina



torstai 2. huhtikuuta 2015

Äääääk, apua!!

Hei mulla on nyt ihan hirveä paniikki päällä! Meillä on ollut tosi hyvissä ajoin varattuna valokuvaaja hääpäiväksi. Saimme kuitenkin tänään tiedon, että hän joutuu henkilökohtaisista syistä perumaan hääpäivämme kuvauksen. :(

Lähetin tänään kahdelle kuvaajalle viestiä josko olisi vielä vapaata, mutta toinen vastasi jo että hän on varattuna sinä päivänä. Meidän hääpäivämme (8.8.2015) on todella suosittu ja kuvaajat tietenkin varataan hyvissä ajoin. Joten mä en tiedä mitä nyt teen... Valokuvat ovat sormuksen jälkeen tärkein asia mulle koko häissä! Niihin todella haluan panostaa.

En todella olisi halunnut aloittaa pääsiäislomaa näin.. Ollaan juuri lähdössä lappiin sukulaisten luokse ja en pysty ajattelemaan muuta kuin, että onko meidän hääpäivä pilalla  :((

Voi mä niin toivoisin, että joku osaisi auttaa mua! Vinkatkaa äkkiä hyviä valokuvaajia mulle keneen voisin ottaa yhteyttä. Ja jos joku ihana kuvaaja sattuu tämän huomaamaan ja on vielä vapaana 8.8.2015 niin toivoisin todella, että auttaisit meitä ja ottaisit yhteyttä minuun! -> vuodetvieriasaa@gmail.com 

Ihanaa pääsiäistä kuitenkin kaikille ! <3 Me lähdetään nyt tien päälle ja kohti Tervolaa.

Terkuin, Katriina